I will burn for you.

Taas se vuosi kiitää ohitse.
Mun oli tarkotus mennä Raattamaan juhlimaan uuttavuotta mun "kämppiksen" Piian kotikylään, mutta suunnitelmat peruuntu kuskin henk.koht. juttujen takia. Eli nyt uusivuosi on aika avoinna? Hmh. Mun perustuuria.
Just tulin Ninalta kotiin. Minä, Nina ja Kimi pelattiin vuoden viimeiset Pokemon-lanit läpi. Ja ehkä jotkut tarkkasilmäiset huomasivat, että huulikorut ovat poissa. Mulla tuli vaan sellanen fiilinki, että nyt on päästävä eroon tästä. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta itsellä raivostutti kaikki mikä siihen liittyi. Ajattelin nyt tehdä tälläisen lyhyen pienen postauksen helvetin väsyneenä, ihan vain itseni kiusaksi lol.


Mikä on ollut parasta tässä vuodessa?
Olen kasvanut, oppinut, kärsinyt, itkenyt, nauranut, toivonut, menettänyt, rakastanut, raivonnut... Olen elänyt. 
En ottais oikeastaan mitään pois. Tarkemmin ajatellen en mitään, koska en muuten olisi niin sanotusti "syntynyt uudestaan". Olen muuttunut, alkanut hyväksymään itseni, tuntenut olevani hyvä, sellaisena kuin olen. Vasta tämän vuoden aikana voin sanoa vihdoinkin, että nyt minä tahdon elää jälleen.

jossu.

Last Christmas I gave you my heart.

Mie en tykkää joulusta. 

En edes jouluruuista.

Mutta se on joka vuotinen perinne, joka on pakko kestää. Onhan se tekosyy antaa kavereille ja perheenjäsenille lahjoja, kuin hyvittääkseen jotain. Ja nähdä sukulaisia, joista ei välttämättä tykkää. Mutta jotkut tykkää joulusta, ei siinä. Itellä ei vois vähempää kiinnostaa. 

Vietettiin joulu Kelojokassa, sairaalan vuokrattavassa mökissä, muutamien sukulaisten kanssa.

Ja siinä mitä sain. Kynsistudion, pyyhkeitä, huivin, saippuaa, Christina Aguileran hajuvettä, lahjakortin H&M:lle, iskän nimittämät "tupakkikengät" ja 50€. Siinä se.

Siinä minun "joulutervehdys".
Toistan, en tykkää joulusta.
Siksi en panostanut tähän oikeastaan ollenkaan.
Ensi kertaan!

-jossu.

Flying high in the sky.

"Tahdon tuntea sen tunteen uudestaan ja uudestaan. Perhoset vatsassa. Tunnen lentäväni. Kerroit minulle asioita, jotka saivat minut tuntemaan oloni ihanaksi. Tunsin olevani täydellinen, jotain rikkoutumatonta. En ollut enää särkyvä sielu, joka harhaili tietämättä minne mennä. En ollut koskaan yksin, sytytit tähdet taivaalle, tiesin olevani turvassa. Kaikki oli hyvin, kunhan olit siinä. Kunhan tiesin sinun olevan lähellä, et ollut tavoittelemattomissa. Sydämeni sykki. En tahtonut koskaan päästää irti. Mikään ei koskaan ole saanut minua tuntemaan samalla tavalla, niin voittamattomalta. En ollut enää enää voimaton. Minä pystyin johonkin, tunsin sen. Niin pystyit sinäkin. Yhdessä olimme enemmän, kuin kukaan voisi uskoa. Loppu tuli liian pian. Odottamatta. En koskaan saanut sanotuksi kaikkea. Jäimme keskeneräiseksi taideteokseksi, joka unohtuu. Jokin päivä, enää mikään ei muistuta minua sinusta. Silloin kaikki on lopullisesti ohi." 

-jossu.

10 & 10

Saatte nyt tyytyä vanhoihin kuviin minusta vuosien varrelta. Koska en oo jaksanu kaivaa kameraa. Simple. 

Tässä ois vähän lisää "avautumista". 

Eli tässä ois 10 hyvää ja 10 huonoa asiaa/puolta minussa!

10 Hyvää:

1. Osaan kuunnella. Kuuntelen tosi paljon mun kavereiden murheita, koska osaan heittäytyä heidän kenkiinsä ja tiedän useasti ratkaisuja, tai ainakin sen, miten itse toimisin. Omat probleemat taas kusee sit.

2. Olen uskollinen. Kuin koira. Suojelen ystäviä ja autan heitä aina parhaani mukaan, kun on mahdollista. 

3. En ole pihi. Ostan ja tarjoan kavereille paljon. Ja multa lainaillaan vaatteita, koruja ja meikkejä. Ainoa ongelma tässä on, että mun ruokaan ei saatana kosketa... 

4. Otan toiset huomioon. En tosin aina, mutta yleensä. Eli en oo sellanen itsekeskeinen paskapää. Enkä jätä ketään porukasta pois, ellei ole jotain ultimaalista hyvää syytä. 

5. Olen oma itseni ja kannustan muita olemaan. Eli hyväksyn muut sellaisina kuin he ovat, enkä yritä muuttaa heitä. 

6. Eli olen suvaitsevainen. Mutta tässäkin on raja.

7. Oon heittäytyväinen. Eli meen tilanteen mukaan. 

8. Sosiaalisuus. Eli sosiaalinen kylähullu. 

9. Olen fiksu. Uskokaa tai älkää, olen oikeasti salaisesti nipo. Muistan asiat helposti eikä opiskelu ole koskaan tuottanut vaikeuksia.

10. Olen sinkku. Eli ei oo poikaystävää, jonka takia jättää kavereita vähemmälle. Lol tämä on surullinen asia. En keksinyt muuta. Tulkaa iskemään ! :D

10 Huonoa:

1. Olen laiska. Todella laiska. En jaksa tehä mittään, vastailla puhelimeen tai piettää seuraa. Nukun paljon, ja chillaan muuten vaan. Heh.

2. Olen pessimisti. En usko ikinä, että mitään hyvää tulee tapahtumaan minulle. Kaikki on pyllystä ja piste. 

3. Herkkä. Eli olen vitunmoinen kärtyperse. 

4. Rasittava. Mulla on tosi rasittavia tapoja, esim. kääntää asiat silleen, että kaikki ois mua vastaan. En osaa selittää sitä, mutta saan usein kuulla kuittailua mun tuittupäisyydestä. 

5. Mun mielipiteet. Toisten ei siis voi olla oikein. 

6.  Kiroilu. Kiroilen ihan saatanasti. 

7. Nirso/tarkka. Tietyistä asioista. Joskus oon perfektionisti. 

8. Epäsiisti. Vihaan käydä suihkussa. En kylläkään haise, mutta silti. Ja huoneessa ei koskaan näy lattia. Never. 

9. Liian isot tissit. Yritäppä löytää mulle sopivat rintsikat. Vitun hankalaa. 

10. Oon joskus liian kiltti. Jotkut ei oikeesti ansaitse sitä. 

(Robinin salakuuntelua...:3)

Suosittelen kaikkia tekemään tälläisen kirjotuksen itestä. Hyvien puolien keksiminen oli tosi hankalaa... Hui. Ei enää koskaan. Kiitos ja hei!

-terveisin jossu(ja kiira avustajana)

I want love!

Mulle on nyt tullu sellanen kauhea rakkaudenkaipuu-tunne, että ei mitään rajaa. En tiedä johtuneeko se rakkaan koirani kuolemasta, vai mistä, mutta tahtoisin oikeesti jonkun mun vierelle, joka rakastaa, välittää ja ei hylkää. Tahtoisin elämään jotain pysyvämpää. Mutta ei se rakkauskaan ole pysyvää, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Olis niin ihanaa vaan tuntea ne perhoset jälleen vatsassa, koskettaa ihmistä, kuin kertoakseen että välittää ja saada sydämen sykkimään. Olis joku ihminen jolle soittaa, kun itkettää tai kun tuntuu, että elämä on epäreilua ja täyttä paskaa. Joku joka lois kirkkautta tähän synkkyyden keskelle. Joku turvapaikka, joku joka rakastaa virheistä huolimatta. 

Oon taas vaan lukittautunu kotia, koulussa kylläkin käyny, mutta en jaksa lähteä mihinkään muualle. Oon vaan kotona ja porukkaa pukkaa kylään. Mutta mie oon silti yksinäinen. Mulla on tyhjä aukko sydämmessä. Ja tahdon sen kipeästi takaisin kokonaiseksi. 

Anteeksi randomi-vuodatuspostaus, mutta mun blogi mun elämä, juu.

love ya,

jossu.

In memory...

MOPPE

huhtikuu 2000 - 5.joulukuuta 2013

Tänään oli se päivä, kun meidän koira jouduttiin lopettamaan. Moppe tuli meille, kun mie olin viisi. Aluksi en tahtonut koiraa, matkalla hakemaan Moppea jankutin, ettei me mitään koiraa tarvita. Kun näin Mopen, mun sydän suli. Aivan ihana, ja tahdoin sen heti!

Moppe oli sellainen koira, joka rakasti perhettä yli kaiken. Se ei rikkonut tavaroita, tai mellakoinut muutenkaan. Moppe oli myös tosi fiksu, paras temppu mikä opetettiin sille, oli se, kun se osasi viedä vessapaperirullan toiseen vessaan. :) 

Aina kun itkin, Moppe lohdutti ja nuoli kyyneleet pois. Se ei koskaan hylännyt minua tai kääntänyt selkäänsä. Se rakasti minua ja mie sitä.

Moppe oli mun paras ystävä, mun tärkein asia elämässä, mun lohduttaja, mun poikaystävä(iskän mukaan) ja mun perheenjäsen. Kiitos Moppe kaikesta, olit yksi parhaista asioista mun elämässä <3 

-surumielinen jossu.

Life goes on.

Nyt mulla tekee mieli avatua hieman, joten päätin, että kerron tässä hieman minun tarinaani. 

Mulla on ollu kotona hieman ongelmia ihan lapsesta asti. Mun isosiskolla oli hankala olla. Mie muistan, kuinka joskus lukitsin itseni vessaan, mulla pelotti. Mie pelkäsin olla kotona. Mun vanhemmat oli neuvottomia, ei ne oikein osannu toimia silloin. Mie vaan pelkäsin ja pakenin. 

Koulussa mua kiusattiin. Ala-asteella käytettiin myös väkivaltaa. Muista oli hauska ärsyttää minua, yrittää saada mut vihaiseksi. Olin pyöreä, ujo ja rillipäinen pikkutyttö, enkä tajunnut mistään mitään. Loppujen lopuksi huomasin, ettei mulla ollut kavereita. Mun kaverit hylkäs mut porukasta. Oltiin oltu kolmen tytön kanssa sellanen mahtava jengi, mutta kun musta ei pidetty, niin mut lopetettiin kutsumasta niiden seuraan. Ne jätti mut yksin. 

Kuutosluokalla sain kaks uutta kaveria, ja olin niiden kanssa koko ajan. Mutta ne kaks lähti toiselle yläasteelle, ja mie yksin lähimmälle. Olin taas yksin.

Seiskalla olin kahen tytön kanssa, tutustutin ne keskenään ja hengattiin porukassa. Mut taas jätettiin, puhuttiin paskaa, yhtäkkiä koko mun uus luokka tuntu vihaavan mua. Olin taas ulkopuolella, mua pilkattiin, mua ei haluttu. 

Oliko mussa jotain vikaa, kun mut aina jätettiin? En varmaan koskaan saa vastausta siihen. Totta kai mie ite syytän itteäni, mutta totuutta en varmaan koskaan saa tietää. 

Yhdeksännen luokan keväällä en enää pystynyt menemään kouluun. En tiennyt yhtään, että miksi en saanut yhtäkkiä henkeä, miksi vatsaa kuristi, en pystynyt liikkumaan. En tiennyt miksi tunsin kuolevani joka kerta kun yritin mennä ulos. Viikko kului ennen kuin sain vastauksen. Paniikkihäiriö.

Keskeytin koulun. Mun oli tarkoitus käydä loppukokeet tekemässä sairaalakoululla, mutta en päässyt edes sinne. Olin vain kotona, neljän seinän sisällä, en uskaltanut mennä ulos.

En muista siitä ajasta paljoakaan. Vain jotain kohtia. Esimerkiksi sen, kuinka öisin saatoin kävellä parvekkeelle ja tuntenut suurta halua hypätä. Vain kuolla pois. Koska en jaksanut. 

Olisinkohan ollut pari kuukautta vain sisällä. En mennyt päättäreihin. Kaikki tuntui jonkun toisen elämältä. Mulla ei ollut mitään.

Pikkuhiljaa aloin nostamaan itseni siitä paskasta. 

Etenin pienin askelin. 

Ja nyt oon tässä.

Oon selvinnyt, vaikkakin taistelen koko ajan. Joka ikinen päivä joudun taistelemaan. Mie en halua enää kuolla. Mie haluan mun elämän takasin. Aina välillä tulee takapakkia, totta kai, mutta mun on pakko jatkaa. Ettei mun koskaan tarvis katua mitään. 

Tää postaus voi joidenkin mielestä olla turha, mutta mulle tää merkkas ees jotain. Ehkä jotkut ymmärtää mua nyt paremmin. Jätin kyllä sanomatta paljon asioita, mutta ehkä vielä joskus. 

Anteeksi, jos teksti oli sekavaa. En jaksa alkaa korjailemaan tai vääntään uudestaan, koska tämä kaikki on vielä aika arka paikka mulle. 

Mua ei haittaa vaikka joku alkais nyt puhuun musta paskaa, kattoon alaspäin, koska mie pystyn nyt arvostaan itseäni. Ja muaki arvostetaan sellasena kun mie olen. 

Ja voin sanoa, että nykyisin aina välillä, tunnen rakastavani elämää.

Elämä on tehty selvittäväksi, ei helpoksi. 

Oon liian outo elämään, mutta liian harvinainen kuolemaan. 

Että life goes on everybody!

kaikella rakkaudella,

jossu.

(plus söpöjä kuvia musta vuosien varrelta :P)