Mä en saanu sua koskaan kiinni.

Mitä mulle kuuluu?
En oikeastaan edes tiedä. Mie oon tyytyväinen oikeastaan. Jotenkin on alkanut rullaan (ehkä) asiat siihen suuntaan, kuin haluaisin. Mutta en osaa oikein hyväksyä sitä tosiasiaa, että mulla vois mennä hyvin. Se tuntuu jotenkin niin epätodelliselta. Toivon, että mulla menis kuitenki kaikki hyvin ja olisin onnellinen ja liibalaaba liirum laarum.

Olin tosiaan nyt maanantaista perjantaihin Torniossa koulutuskokeilussa, tutustumassa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan koulutukseen. En kommentoi asiaan oikeastaan mitään, oli aika jees.
Kun tulin kotiin perjantaina, niin piti revetä joka paikkaan. Yhtäkkiä kaikilla oli ikävä ja halu nähdä mun pärstää. Vaikutti jotenki niin vitun tekopyhältä sellanen, mutta noh jaa. Piti sitä vähän kohottaa kuppia ja poliisit tuli hajottaan bileet. Nyyh. Lauantaina Kimi tuli sit meille kattoon leffaa. Hengasin sitte sen ja Oonan kaa päivän. Tänään Jamppa-muksu tuli meille kuvailemaan ja chillaamaan ja juomaan ES:ää. Sit käytiin Facebookissa kuvasota ja ihmisillä meni hermot meihin:D
Huomenna ois tarkotus kouluun ja enpä sitten tiedä mitä elämä tuo tullessan.

Musta on tullu jotenkin kummallisesti positiivinen. Tiedän kyllä mistä se johtuu. Oon löytäny toivon elämää kohtaan. Tää on mun elämä ja mie teen omat valintani. Piste. 

Oon jutellu myös kavereiden kans, jotka on jääny vähä syrjemmälle. Nikin kanssa oli paljo juttua ja nostalgisia biisejä, joita kuunnellessa oli pakko nauraa muistoille. Mie rakastan vaa makoilla ja kuunnella musiikkia, miettiä elämää, kaikkia sen pieniä ja isompiakin asioita. Jos on joku ystävä siinä vieressä, niin on makiaa jutskailla sen kanssa ja pohdiskella miks kaikki on niin mustavalkosta. Elämän mysteerit kiehtoo mua. Ainakin tällä hetkellä. Joskus ne aiheutaa päänsärkyä. 

(perkele se rimmas!!)

-jossu.

I'm gonna break your little heart in two.

Mulla on vähän tullu pieni kriisi tän blogin suhteen. Kun en oikein tiedä pitäskö mun kannustaa kaikkia elämään täysillä ja nauttimaan elämästä, olla niin sanottu "roolimalli" tai jotain. Koska sellaisen jankuttaminen tuntuu niin väärältä. Myönnän, etten itse jaksa aina jatkaa eteenpäin ja minulle tulee stoppeja, ehkä useammin kuin tarvitsisi. Pää ei kestää, pää hajoaa, ja tuntuu että koko maailma on sinua vastaan. Kaipa meillä kaikilla tulee välillä niitä päiviä, kun kaikki vastustaa. Mutta minusta tuntuu, että niitä tulee mulle ehkä liikaakin. Mikään ei huvita, mikään ei innosta. Ei vaan jaksa nähdä vaivaa asioiden eteen, jotka eivät tuota mielihyvää. Kaikki on niin turhaa. Kuulostan nyt vähän siltä, että olen vaipunut täysin epätoivoon, mikä ei liene kovin kaukana nykyisestä mielentilastani. Asiat vaan mutkistuu koko ajan, enkä ns. nää selvästi eteenpäin. Ei ole tietä, eikä edes oikotietä, joka johtaisi johonkin. Se tunne kun et tiedä mitä tehdä. 

En tiedä mitä haluan edes tapahtuvan, enkä tiedä mitä ihmettä mie odotan. Kaikki asiat ei järjesty päivässä, eikä mitään saavuta tekemättä töitä sen eteen. Mutta kun mie en oo koskaan tyytyväinen. Välillä tuntuu, että jes, nyt alkaa rullaamaan, mutta sitten kaikki romahtaa käsiin ja katoaa. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa, mutta en voi olla ajattelematta tätä tyhjyyden tunnetta, tätä ilotonta oloa, kun mikään ei tunnu miltään. Ja silloin harvoin kun tuntuu, se sattuu liikaa. 

Välillä tulee niitä hetkiä, jolloin en tiedä kuka olen tai mitä haluan. Jälkimmäinen on voimassa melkein koko ajan. En tiedä miten johonkin asiaan pitäisi suhtautua, ollakko vihainen vai surullinen. Onnellinen vai tyytyväinen. Vai mitä. Mikään ei ole vaan enää helppoa, sen verran olen huomannut. 

Kuka minä olen ja mitä minä haluan?

Sen tahdon selvittää. 

-jossu.

What happened

Eli tosiaan, tällänen pikapostausjuttujotain seuraavaksi.
En ole jaksanu nyt oikein blogissa väsätä mitää shaibaa, ei ole oikei ollut mitään innostusta asiaa kohtaan.

Mutta nyt voisin näyttää jotain ehkä pienesti shokeeraavaa materiaalia.

Elikkä tässä meikä on söpösti poseeraamassa kameralle ilman meikkiä. Älkää välittäkö taustasta. Tiedän sen olevan hehkeä. 

Ja tässä meikä meikkien kera. Koko "olemus" on muuttunut.
Halusin näyttää tämän eron, koska itselläni naurattaa välillä ihmisten reaktiot meikittömiin ja meikillisiin kuviin. Meikillä voi peittää ja muuttaa NIIIN paljon, että huhhuh.


Toiseen aiheeseen!
Olen alkanut mummeliksi ja menen yleensä yhdeksän-kymmenen välissä illalla nukkumaan ja herään kuuden-seitsemän aikoihin. Olen käynyt kiltisti koulussa.

Ja tässä kuvaa mun "possesta" meidän luokassa. (Huomioikaa myös mun ruskeat hiukset:3)
Elikkä näiden kanssa tulee koulussa hengattua. Hermo välillä menee, mutta mikäs siinä.

Eilen aloteltiin meillä mun äidin kanssa :'D
Jamppa ja minä ollaan kuvauksellisimpia ihmisiä aina välistä.
As you can see :

Että tällästä menoa. Eikä ole asiaa. Tai mitään. Heh. Moi. 

-jossu.