Mä en saanu sua koskaan kiinni.

Mitä mulle kuuluu?
En oikeastaan edes tiedä. Mie oon tyytyväinen oikeastaan. Jotenkin on alkanut rullaan (ehkä) asiat siihen suuntaan, kuin haluaisin. Mutta en osaa oikein hyväksyä sitä tosiasiaa, että mulla vois mennä hyvin. Se tuntuu jotenkin niin epätodelliselta. Toivon, että mulla menis kuitenki kaikki hyvin ja olisin onnellinen ja liibalaaba liirum laarum.

Olin tosiaan nyt maanantaista perjantaihin Torniossa koulutuskokeilussa, tutustumassa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan koulutukseen. En kommentoi asiaan oikeastaan mitään, oli aika jees.
Kun tulin kotiin perjantaina, niin piti revetä joka paikkaan. Yhtäkkiä kaikilla oli ikävä ja halu nähdä mun pärstää. Vaikutti jotenki niin vitun tekopyhältä sellanen, mutta noh jaa. Piti sitä vähän kohottaa kuppia ja poliisit tuli hajottaan bileet. Nyyh. Lauantaina Kimi tuli sit meille kattoon leffaa. Hengasin sitte sen ja Oonan kaa päivän. Tänään Jamppa-muksu tuli meille kuvailemaan ja chillaamaan ja juomaan ES:ää. Sit käytiin Facebookissa kuvasota ja ihmisillä meni hermot meihin:D
Huomenna ois tarkotus kouluun ja enpä sitten tiedä mitä elämä tuo tullessan.

Musta on tullu jotenkin kummallisesti positiivinen. Tiedän kyllä mistä se johtuu. Oon löytäny toivon elämää kohtaan. Tää on mun elämä ja mie teen omat valintani. Piste. 

Oon jutellu myös kavereiden kans, jotka on jääny vähä syrjemmälle. Nikin kanssa oli paljo juttua ja nostalgisia biisejä, joita kuunnellessa oli pakko nauraa muistoille. Mie rakastan vaa makoilla ja kuunnella musiikkia, miettiä elämää, kaikkia sen pieniä ja isompiakin asioita. Jos on joku ystävä siinä vieressä, niin on makiaa jutskailla sen kanssa ja pohdiskella miks kaikki on niin mustavalkosta. Elämän mysteerit kiehtoo mua. Ainakin tällä hetkellä. Joskus ne aiheutaa päänsärkyä. 

(perkele se rimmas!!)

-jossu.