Mulla ei oo pitkään aikaan ollu näin yksinäinen olo. Tuntuu, että kaikki paska vaan kaatuu niskaan, kaikki jättää yksin ja oon jälleen kerran yksin mun omien monimutkaisten ajatusten kanssa. En kestä tätä oloa. Mie alan tekemään kaikkea typerää ja kadun sitä myöhemmin. Mie oon itkeny itseni taas uneen tässä parina yönä peräkkäin. Tuntuu niin ulkopuoliselta, suoraan sanottuna täydeltä paskalta.
Harvoin multa kuulee täällä tällästä deeppiä shittiä, mutta mun on pakko purkaa asiaa jossain, että osaisin käsitellä sen paremmin. Mulla on katkennu välit yhteen hyvään ystävään ja musta tuntuu, etten osaa tehdä mitään oikein. Mie en vaan osaa.
Mun sydämeen sattuu, mie välitän liikaa. Enkä osaa lopettaa olla välittämättä. Mulla on hyvät asiat liian vähissä. Juhlin eilen, ja kieltämättä mulla oli helvetin hauskaa. Jälkeenpäin tunnen katumusta, krapulakin oli melkoinen. Silloin tunsin hetken, etten ole yksinäinen. Nyt se yksinäisyys puskee takaisin. En jaksa ihmisiä. En jaksa sitä paskaa, mitä ihmissuhteista seuraa. Koska loppupeleissä, me kaikki olemme yksin.
Miksi mie pelkään niin paljon kaikkea? Mun pelot ajaa mut nurkkaan, enkä loppujen lopuksi uskalla tehdä mitään. Pelko ottaa vallan, epäonnistun, kadun. Mie en niin handlaa tätä, mitään oikeastaan.
Soitin tänään Kimille ja kävin sen tykönä tupakilla. Heti ku näin sen, aloin itkemään, joku ainakin kuunteli mua. Mulla on oikeasti nyt kriisi itteni kanssa, kuka mie olen. Teen asioita, jotka ei ole yhtään ole mun tapasta toimintaa. Aaargh. Pää hajoaa. Onko mussa jokin vikana?
Mie tarviin pelastajan... Onko vapaaehtoisia?
(sori angstvuodatuspaska<3)
-jossu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti